Kaada päälle olutta, valuta viski laseihin – irkkukeittiön perusteet
08.04.2011
Kun taivas vuotaa ja patikointipolku temppuilee, ruoan pitää tasoittaa tilanne. Irlantilaiseen keittiöön voi luottaa. Tässä kolme hyvää reseptiä.
Irlantilaisen sanonnan mukaan ruoan pitää olla tuoreinta mahdollista ja juoman vanhinta mahdollista. Niinpä kun irlantilainen käärii hihat keittiössä, käsillä on oltava myös olutta ja viskiä - ruoanvalmistukseen.
Paras perunakeitto
Valmistusaika 30 minuuttia
1 kg perunoita (jauhoinen lajike)
2 sipulia
25 g voita
6 dl kasvislientä
½ tl jauhettua valkopippuria
suolaa
2–3 dl maitoa
Lisäksi
2 viipaletta paahtoleipää
2 rkl voita
muskottia
Kuori perunat ja sipulit. Kuutioi perunat ja silppua Âsipulit. Kuullota niitä voissa kattilan pohjalla muutama minuutti. Kaada päälle liemi ja mausta pippurilla ja suolalla. Keitä kannen alla silloin tällöin sekoittaen, kunnes perunat ovat pehmenneet. Kaada sekaan maito, soseuta keitto ja kuumenna kiehuvaksi. Leikkaa keiton kiehuessa leivistä reunat pois ja kuutioi leivät. Paista kuutiot kullanruskeiksi voissa. Jaa keitto kulhoihin, ripottele pinnalle leipäkuutiot
ja ripsauta joka annokselle hiukan muskottia.
Oluen ystävän paisti
Valmistusaika noin 2,5 tuntia
1 kg naudan ulko-, paahto- tai sisäpaistia
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
2 porkkanaa
2 sipulia
250 g juuriselleriä
4 rkl öljyä
noin 5 dl Guinnessia tai muuta stout-olutta
4 laakerinlehteä
4 kokonaista mausteneilikkaa
Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta ja mausta sen pinta suolalla ja pippurilla.
Kuori porkkanat, sipulit ja selleri. Leikkaa kuutioiksi. Kuumenna 2 rkl öljyä paistinpannulla ja ruskista liha kauttaaltaan. Nosta liha kannelliseen pataan. Lorauta loppuöljy pannulle ja ruskista juurekset Âkevyesti. Kumoa juurekset pataan ja kaada päälle olutta niin, että ainekset peittyvät puolittain. Tipauta sekaan laakerinlehdet sekä neilikat.
Nosta kansi päälle. Hauduta miedolla lämmöllä reilut kaksi tuntia paistia silloin tällöin käännellen. Lisää Âtarvittaessa olutta. Nosta paisti padasta, poista laakerinlehdet sekä neilikat. Soseuta juurekset padassa olevaan liemeen kastikkeeksi. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Tarjoa paisti ja kastike erikseen.
VINKKI Tarjoa paistin kanssa höyrytettyjä kasviksia sekä keitettyjä tai paistettuja perunoita.
Irlantilainen kahvi
Valmistusaika noin 15 minuuttia
4 tl ruokosokeria
1 dl irlantilaista viskiä
3 dl maitoa
6 dl vastakeitettyä vahvaa kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
Leikkaa esimerkiksi pahvista kuvan mukainen neliapila-sapluuna. Jaa sokeri neljään kuppiin tai kuumuutta kestävään lasiin. Valuta viski laseihin ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Kuumenna maito kiehumispisteeseen kattilassa, nosta liedeltä ja vatkaa kierrevatkaimella, kunnes maito on muuttunut vaahdoksi. Kaada kuuma kahvi laseihin ja sekoita hyvin. Lusikoi vaahto kahvin pinnalle. Aseta sapluuna vaahdon pinnalle ja siivilöi kaakaojauhetta sapluuÂnalle . Siirrä sapluuna varoÂvasti seuraavan lasin päälle. Tarjoa kahvit heti.
VINKKI Kahvin sekaan ei kannata kaataa kovin savu- tai turvearomista viskiä. Säästä ne nautiskeluun sellaisenaan. Jos et ole viskin ystävä, vaihda se tummaan Ârommiin, konjakkiin, brandyyn tai johonkin likööriin. Tosin silloin kyse ei ole enää irlantilaisesta kahvista. Alkoholiton kahvijuoma syntyy maustaÂmalla kahvi esimerkiksi rommiaromilla.
Marita Suontausta, kuvat Lehtikuva, Dieterlen/Phocuisine/Skoy, Istockphoto
Reseptit juomasuosituksineen Matkaopas 2/2011 -lehdessä.









Kommentit