Ei enää viinaa viemäriin — tämä ei ole aprillipila
01.04.2011
EU:n ulkopuolelta palatessa välttyy pettymykseltä, kun muistaa, ettei tuliaispullo pääse käsimatkatavaroissa vaihtolennolle Helsinki-Vantaalta.
– Esimerkiksi Bangkokin, Dubain ja Istanbulin kentiltä ostettuja nestemäisiä tuotteita ei saa kuljettaa käsimatkatavaroissa, jos reissu jatkuu lentäen Helsinki-Vantaalta, toteaa lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen.
Ulkomaisilla lentokentillä väitetään, että matkustaja voi viedä esimerkiksi alkoholijuomia mukanaan vaihtolennolle. Tieto ei pidä paikkaansa. Turvatarkastuksissa otetaan vuosittain pois yli 20 000 vaihtomatkustajien nestepakkausta.
– Turvatarkastuksessa hyväksytään ainoastaan EU-kentillä ja EU-maihin rekisteröidyissä koneissa tehdyt ostokset ja niiden turvapaketoinnit.
Helsinki-Vantaalla noudatetaan EU-maiden nestemääräyksiä. EU:n ulkopuolelta saapuvalla ja edelleen konetta vaihtavalla ei saa olla käsimatkatavaroissaan yli sadan millilitran nestepakkauksia.
EU-tason turvamääräyksiä noudattaviksi kentiksi on kuitenkin hyväksytty kaikki USA:n ja Kanadan kansainväliset kentät sekä Malesian Kuala Lumpurin, Singaporen Changin ja Kroatian Dubrovnikin, Rijekan, Pulan, Splitin, Zadarin ja Zagrebin lentoasemat. Näiltä kentiltä ostetut nestemäiset tuotteet voi viedä jatkolennolle turvapakattuina. Helsinkiin jäävät voivat tuoda alkoholituotteita mukanaan normaaliin tapaan.
www.helsinki-vantaa.fi/matkustaminen/koneen-vaihto
www.ilmailuhallinto.fi/Tax_free-ostokset
Teksti Eija Aatela
Juttu julkaistu Matkaopas 2/2011 -lehdessä. Lisää ajankohtaisia turvallisuusaiheita Matkaopas-lehden turvallisuussivuilla.









Timbee
01. Apr, 2011
Tässä on minun mielestä hauska aprillipila http://veikkaussivut.com/uutiset/skandaali-lottonumerot-laskettavissa-ennalta
Nakke
01. Apr, 2012
Jääkiekon MM-kisojen finaali Ruotsiin? http://www.veikkaussivut.com/jaakiekon-mm-kisat-2012
f
01. Apr, 2012
http://pelurit.fi/news/28/15/Veikkauksen-pelimonopoli-loppuu-Suomessa