Jalkapallon katselu pyöristää makuja
27.06.2010
Jalkapallon MM-kisat jatkuvat Etelä-Afrikassa 11.7.2010 asti. Nostetaan pallo pöytään ja nautitaan huikea kolmen ruokalajin ateria kisojen isäntämaan kunniaksi.
Maut pyöristyvät suussa sitä enemmän, mitä enemmän katsoo jalkapalloa herkuttelun lomassa.
Pehmeä maissikeitto
valmistusaika 35 min.
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 isoa perunaa (jauhoinen lajike)
1 chili
2 rkl voita
2 rkl maissijauhoja
1 dl valkoviiniä
5 dl kasvislientä
½ tl rouhittua mustapippuria
1 laakerinlehti
(suolaa)
3 dl maitoa
400 g pakastettuja tai
säilöttyjä maissinjyviä
Pinnalle
tuoretta korianteria
Kuori sipulit, valkosipulit ja pestyt perunat. Silppua sipulit, kuutioi perunat ja Âviipaloi chili. Kuullota kasviksia kattilassa voissa Âpari minuuttia. Ripottele sekaan jauhot ja Âkääntele sekaisin. Kaada sekaan viini sekä kasvisliemi ja mausta pippurilla, laakerinÂlehdellä ja tarvittaessa suolalla. Keitä kannen alla hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Kun ainekset ovat pehmenneet, Âkaada Âsekaan maito ja maissit. Keitä parin Âminuutin ajan hiljalleen sekoittaen, Âtarkista maku ja jaa kulhoihin. Koristele silputulla tuoreella korianterilla ja tarjoa.
Bobotie-jauhelihapaistos
valmistusaika reilu tunti
1 viipale vaaleaa leipää
2 ½ dl maitoa
3 sipulia
1 rkl voita
2 rkl viinietikkaa
2–3 rkl aprikoosichutneyta
2–3 rkl currya
½ tl rouhittua pippuria
1 tl suolaa
800 g naudan jauhelihaa
fariinisokeria maun mukaan
chilijauhetta maun mukaan
2 kananmunaa
3 laakerinlehteä (tai tuoreita 6 kpl)
½ dl mantelilastuja
Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kaada puolet maidosta kulhoon ja Âpehmitä leipäviipale siinä. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä Âvoissa isolla pannulla. Purista leipäpala hiukan Âkuivemmaksi maidosta ja murustele se pannulle sipulin sekaan. Sekoita viinietikka, chutney, curry, Âpippuri sekä suola keskenään ja kaada sipuliÂpannulle. Sekoita hyvin. Lisää jauheliha ja paista sekoitellen, kunnes seos on muruÂmaista ja hieman ruskeaa. Mausta seos Âsokerilla sekä chilillä ja levitä noin litran Âvetoiseen, kevyesti voideltuun uunivuokaan.
Vatkaa munat ja loput maidosta sekaisin. Kaada seos jauhelihalle ja pistele laakerinlehdet sekaan. Ripottele pinnalle manteliÂlastut ja kypsennä uunissa noin 30 minuuttia, kunnes munaseos on hyytynyt ja paistos saanut hiukan väriä. Tarjoa paistoksen kera riisiä ja aprikoosiÂchutneyta.
Friteeratut kaneli-kurpitsaviipaleet
valmistusaika 45 min.
Taikina
1 pieni tlk (160 ml) kookosmaitoa
½ dl kylmää vettä
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
2 rkl (ruoko)sokeria
¼ tl kanelia
Lisäksi
1 pieni kurpitsa
n. ½ l (rypsi)öljyä uppopaistamiseen
1 tl kanelia
2–3 rkl tomusokeria
Valmista ensin taikina. Sekoita kookosÂmaito, vesi ja jauhot vatkaimella. ÂLisää Âmuna, Âsokeri ja kaneli. Vatkaa taikina Âkevyesti Âsekaisin. Anna taikinan levähtää 15 Âminuuttia. Leikkaa kurpitsa puoliksi ja poista Âsiemenet. Kuori hedelmä ja viipaloi se. Kuumenna öljy paksupohjaisessa Âkattilassa tai padassa 170 asteeseen. Kasta pari viipaletta taikinaan ja Âpaista kuumassa öljyssä kullanruskeiksi. Nosta reikäÂkauhalla valumaan muutaman talouspaperipalan päälle lautaselle. Pane viipaleet vuokaan ja nosta vuoka noin 75-asteiseen uuniin, jotta palat pysyvät lämpimänä. ÂFriteeraa loput viipaleet samalla tavalla. Sekoita kaneli tomusokerin joukkoon ja siivilöi lämpimille kurpitsaviipaleille. Tarjoa heti.
Teksti Marita Suontausta
Matkaopas-lehdessä 4/2010 on juttu Etelä-Afrikasta ja yllä olevat reseptit juomavinkkeineen.









bob
27. Jun, 2010
Bobotie on hyvhää, olen maistellut paikan päällä