Saunamatkailu kuumaan nousuun?
18.05.2010
Elokuvassa Miesten vuoro matkataan saunoen ympäri Suomea. Elokuvan menestys Puolassa, Sveitsissä ja Israelissa ennakoinee Suomeen saunamatkailun kansainvälistä buumia.
Miesten vuoro -saunaelokuvalla on jo 20 000 katsojaa Suomessa, ja menestystä on haettu myös maailmalta. Viikonloppuna päättyneillä Planete Doc Review -festivaaleilla Varsovassa elokuva voitti kilpailusarjan pääpalkinnon. Elokuvan nimi kääntyi englanniksi muotoon Steam of Life. Sen ovat ohjanneet Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen.
Elokuvassa matkataan Suomi-neidon helmoista uumalle kuunnellen, kun suomipoika avautuu samaa tahtia hikirauhastensa kanssa. Varsovan filmifestivaalin raati kiitti elokuvaa erityisesti intiimiyden, huumorin ja herkkyyden takia.
Aiemmin Miesten vuoro on palkittu Tampereen elokuvajuhlilla sekä Risto Jarva- että yleisöpalkinnoilla, Visions du Réel -festivaaleilla Sveitsissä Interreligious Jury -palkinnolla ja pääpalkinnolla DocAviv -elokuvafestivaaleilla Israelissa. Lisäksi se esitettiin HotDocs -festivaalien kansainvälisessä kilpailusarjassa Kanadassa. Seuraavaksi elokuva matkaa kesäkuussa Guth Gafa -festivaalille Irlantiin.
Menestys maailmalla ennakoi kenties saunamatkailusta Suomen seuraavaa kansainvälistä vetonaulaa. Kiukaat kuumiksi!
Elokuvan traileri ja lisätietoa http://www.nordiskfilm.fi/valkokangas/minisite.php?id=2115
Planet Doc Review -festivaali http://www.docreview.pl/2010/
Suomen Saunaseura ry http://www.sauna.fi/
Kuva Kuopion Matkailupalvelu: Kuopio saunottaa







Milla
18. May, 2010
Mieheni ihastui yhteen elokuvassa olevaan kiukaaseen niin että tilasi meidän uuteen saunaan samannäköisen. Läppärin taustakuvaksikin asensi elokuvan mainoskuvan, jossa tatuoidut miehet lauteilla. Kun tänään ajoin töistö kotiin, uusi kiuas seisoi pihassa. Tästä se saunamatkailu alkaa…
Hiki
18. May, 2010
Tervetuloa vaan turistit Suomeen ja saunaan. Sauna tuo esiin suomalaisista ne parhaat puolet enkä puhu nyt ollenkaan olutkumpujen tai vatsamakkaroiden estetiikasta. Saunassa suomalainen on paljaimillaan ja aidoimmillaan.
Mä vasta kainalossa
18. May, 2010
Sauna = kuuminta hottia.
jkylä
18. May, 2010
Meillä Jkylässä saunamatkailusta on puhuttu jo kauan. Mutta menee vielä ehkä viisi vuotta että saunapakettituote valmistuu – mitä sitä kiireellä pilata hyvää rojektia
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/article1234264.ece
Roope
26. Jul, 2010
Hyvä! http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Miesten+vuoro+-dokumentti+Yhdysvaltoihin/1135258834308
Kikka
02. Aug, 2010
Jostain brittilehdestä luin tänä kesänä matkajutun Suomesta. Siinä varoitettiin matkailijoita, jos joutuvat saunaan suomalaisten kanssa. Ne peijoonit kun menee saunaan ihan alasti!
Peetu
02. Aug, 2010
Kävin muuten kattoon ton leffan. Suosittelen kaikille.