Kreikan-matkaaja, varaudu levottomuuksiin

Kreikan-matkaaja, varaudu levottomuuksiin

13.02.2012

Kreikan parlamentin hyväksymä säästöpaketti on aiheuttanut rajuja mellakoita ympäri maata. Myös suosituissa turistikohteissa Kreetalla ja Korfulla on ollut levotonta. Millaisia ohjeita Kreikka-turistille nyt annetaan?

Ateenassa kadut ovat nyt kuin kivisateen jäljiltä, uutisoi Helsingin Sanomat sunnuntaina verkkosivullaan.

Ainakin 120 ihmistä on loukkaantunut, heistä noin 50 on poliiseja. Useita rakennuksia on palanut ja pitkälti toistasataa kauppaa on ryöstetty. Mielenilmaisut ovat levinneet myös Thessalonikin keskustaan ja suomalaistenkin suosimille turistisaarille Kreetalle ja Korfulle.

Kauppalalehti uutisoi nettisivullaan Suomen Kreikan-suurlähettiläs Pekka Linnun kuvanneen viime yön mellakoita Ateenassa vakavimmiksi pitkään aikaan.

Suurlähetystö on selvittänyt tilannetta niissä paikoissa, joissa on suomalaisia. Turistikohteiden mielenosoitukset ovat Linnun mukaan olleet rauhallisia

Ulkoasiainministeriö kehottaa tuoreessa matkustustiedotteessaan Kreikan- matkailijoita varautumaan mielenosoituksiin ja lakkoihin. Vaikka Kreikka on tavallisesti turvallinen matkailumaa, mielenosoitukset voivat aiheuttaa muun muassa massiivisia liikenneruuhkia. Esimerkiksi takseja voi olla vaikea saada. Viime aikoina lakkojen takia myös lento- ja lauttaliikenteessä on ollut ajoittaisia ongelmia.

Pankkien toiminnassa voi nyt esiintyä häiriöitä ja lakkoja. Siksi Kreikkaan matkaavan kannattaa varata tarpeeksi käteistä rahaa. Rahoista ja matkustusasiakirjoista on syytä pitää hyvä huoli ja ottaa matkavakuutus.

Suurlähetystö neuvoo Kreikassa matkailevia välttämään mielenosoituksia. Jos huomaat joutuneesi mielenosoituksen läheisyyteen, alueelta on syytä poistua. Vaikka mielenosoitus olisi tarkoitettukin rauhanomaiseksi, ajoittain ne ovat muuttuneet väkivaltaisiksi. Poliisi on hajottanut mielenosoituksia kyynelkaasulla. Suurimmat mielenosoitukset ovat olleet Ateenan Syntagma-aukiolla ja Thessalonikin keskustassa.

Matkalaisia kehotetaan tutustumaan matkanjärjestäjien turvaohjeisiin ja noudattamaan paikkakuntakohtaisia ohjeita. Myös hotellin tai muun majapaikkansa evakuointireittiin kannatta tutustua varmuuden vuoksi jo ennakolta.

Ulkoasianministeriön tuore matkustustiedote Kreikkaan:
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=66049&nodeid=15734&contentlan=1&culture=fi-FI

Helsingin Sanomien uutinen:

http://www.hs.fi/ulkomaat/HS+Ateenassa+Ilmassa+kyynelkaasua+useita+rakennuksia+tulessa/a1305555505545

Kauppalehden uutinen:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201202118029

 

 

Tagit: , , , , , , , ,

Kategoriat: Eurooppa, HYÖTYTIETO, Turvallisuus




yksi kommentti juttuun “Kreikan-matkaaja, varaudu levottomuuksiin”

  1. Tirlittan

    13. Feb, 2012

    Keskustelupalstalla keskustellaan kiivaasti otsikolla Suomi- vihaa kreikassa.
    Kommenteista päätellen otsikko voisi olla myös käänteinen, Kreikka- vihaa suomessa.

Jätä kommentti