Lähtisitkö kävelykierrokselle slummiin?

Lähtisitkö kävelykierrokselle slummiin?

12.02.2012

Intian Mumbaissa asuva toimittaja Pia Heikkilä lähti. Hän osallistui opastetulle kävelyretkelle kierrättäjien, pienyrittäjien ja kauppiaiden Dharaviin.

Dharaviin pujahdetaan kuin yllättäen kapeaa kujaa pitkin. Kuljemme kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin, avointa likaviemäriä varoen.

Kirkkaanväriset pyykit roikkuvat naruilla ja lapset leikkivät likaisilla kujilla. Suurin osa ihmisistä ei huomaa tai ei ainakaan ole huomaavinaan hikoilevaa seuruettamme.

Ensimmäinen pysähdyspaikka on kierrätyskatu. – Täällä kierrätetään Mumbain muoviroskat, oppaamme Ravi kertoo. Pysähdymme katsomaan valtavaa muovivuorta, jonka seassa kolme miestä selvittää roskia käsipelillä.

Matka jatkuu kauppakadulle. Dharavissa on tuhansia pikku yrityksiä, joissa valmistetaan ja myydään melkein mitä vain – vaatteita, nahkatavaroita, koruja.

Sokkeloita näkyy silmänkantamattomiin. Ihmiset asuvat ja tekevät töitään mitä ihmeellisimmissä hökkeleissä.

Dharaviin muuttaa päivittäin tuhansia ihmisiä. Jotkut heistä ovat toimineet jo maaseudulla yrittäjinä, mutta taloudellinen ahdinko on pakottanut heidät kaupunkeihin.

Dharavissa asuu myös lääkäreitä ja insinöörejä, joiden varsinainen koti on kaukana esikaupunkialueilla, mutta jotka haluavat asua työviikon ajan keskustassa. Alueelta voi vuokrata huoneen ja kaasuhellan muutamalla eurolla kuukaudessa.

Teksti ja kuva Pia Heikkilä

Lue koko juttu Matkaoppaan numerosta 1/2012.

Mitä mieltä
olet slummimatkailusta?
Osallistu keskusteluun:

matka­opas­lehti.fi/keskustelut 

 

Tagit: , , , , ,

Kategoriat: Aasia, HYÖTYTIETO, MATKAKOHTEET




Jätä kommentti