Kestävä kaartaa Kanarialle
11.02.2012
Nolous on kaikonnut turistikeitaista, eikä Kanariaa kannata vaihtaa, kirjoittaa Mikko Puttonen tuoreessa Tiede-lehdessä.
Espanja on edelleen aurinkolomien ykköskohde. Suomalaiset matkatoimistot myivät sinne toissa vuonna neljännesmiljoona valmismatkaa. Onko tässä jokin viisaus?
Aiemmin piti selitellä, jos lähti aurinkolomalle johonkin läpeensä koluttuun paikkaan. Nykyisin voi reilusti kailottaa, että ”me mennään Kanariansaarille”.
Niin sanotulla massaturismilla voi kaiken päälle olla puolellaan ”omantunnon ylellisyys”.
Kulttuurista, sosiaalista ja ympäristön kestävyyttä ajatelle massaturismi on hyvä asia, toteaa artikkelissa haastateltu matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola.
– Kun matkailu keskittyy, maailman kantokyky ei rasitu kauttaaltaan.
Eli paras mennä sinne, minne muutkin.
Matkailu kun ei ole pelkkää uusiin paikkoihin tutustumista. Olennaista on viettää lomaa.
Valo ja lämpö ovat ohittamattomia argumentteja. Viikon etelänmatka vaikuttaa kaamosmasentuneisiin parhaimmillaan kolme viikkoa matkan jälkeenkin.
– Sitä paitsi yksilöllisesti räätälöity lomailu on mahdollista myös tavanomaisissa turistikohteissa, muistuttaa matkailua tutkinut historian professori Auvo Kostiainen.
Hannu Nieminen
Lähde: Tiede 2/2012









Martta
11. Feb, 2012
Hyvä näkökohta. Muutenkin kaipaisi tervettä realismia tähän ekologisuuskeskusteluun.