Älä tee näin – hurja video Venäjältä näyttää mallia joululiikenteeseen
19.12.2011
Joulun sää on vielä mysteeri, mutta joululiikenteeseen kannattaa varautua riippumatta siitä, sataako vai paistaako.
Pimeys, liukkaat tiet ja tavallista vilkkaampi liikenne vaativat erityistä varovaisuutta. Venäläisillä saattaa liikennekäyttäytymisessä olla vielä hieman opeteltavaa, kuten videosta voi huomata:
Autoliiton vinkkejä joululiikenteeseen:
Tarkista, että pesunestettä, polttoainetta ja öljyä on riittävästi. Joululahjojen mukaan pakkaaminen on vasta seuraavana tärkeysjärjestyksessä.
Kuormaa tavarat oikein: painavat taakse ja alas ja kaikki kunnolla kiinni. Takapenkillä ilman turvavyötä röhnöttävä 10 kilon joulukinkku saattaa äkkijarrutuksessa muuttua herkullisesta hengenvaaralliseksi.
Ota aina mukaan lämpimät vaatteet, heijastinliivit ja varoituskolmio, sillä tien reunaan hyytyyneessä autossa ei ole kiva odotella pikkumekossa.
Erityisesti silloin kun keli on huono, kokenein rattiin. Juuri ajokortin saanut 18-vuotias Mikko ehtii kyllä treenata ajamista kun jouluruuhkat helpottavat.
Unohda kiire ja säilytä joulumieli myös liikenteessä. Vaikka kuinka kiroaisi edellä hiljaa köröttelevää autonrähjää, ei se siitä mihinkään katoa.
Autoliiton joulunajan tehostettu tiepalvelupäivystys, Operaatio Lumihiutale, aloitti toimintansa jo viime viikolla.
Lähde: Autoliitto
Teksti Laura Kuparinen









Subaru-WRC
19. Dec, 2011
En kyllä ymmärrä mikä tuossa oli ongelma?
Late
19. Dec, 2011
No huh huh. Moukan tuuria tällä kertaa.