Kiinalaista ruokaa miun maon mukkaan
13.08.2011
Maailman kuuluisin kiinalainen, puhemies Mao, antoi kokille 20 minuuttia aikaa saada ruoka pöytään. Kauanko sinulta menee? Tässä menyy neljälle.
Kiinalaiset kasvisnyytit
Valmistusaika noin 40 minuuttia
20 riisipaperiarkkia
1 kananmuna
Täyte
100 g lasi- tai riisinuudeleita
2 porkkanaa
200 g keräkaalia
1–2 chiliä
2 valkosipulinkynttä
200 g mungpavunituja
2 rkl seesami- tai pähkinäöljyä
n. 1 rkl soijakastiketta
¼ tl rouhittua mustapippuria
¼ tl sokeria
(ripaus suolaa)
Paistamiseen öljyä
Pehmennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta, huuhtele ja leikkaa ne saksilla pieniksi pätkiksi. Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi kaalin kanssa.
Silppua puhdistettu chili ja kuoritut valkosipulinÂkynnet. Sekoita ne itujen, seesamiöljyn ja nuudelien kanssa porkkana-kaaliraasteeseen. Mausta soijalla, pippurilla, sokerilla ja tarvittaessa suolalla. Kasta riisipaperi arkki kerrallaan veteen ja aseta leikkuulaudalle. Taputtele kevyesti kuivemmaksi. Pane noin 2 rkl täytettä arkin keskelle ja levitä hieman. Riko kananmuna kulhoon ja vatkaa rakenne rikki haarukalla. Taita riisipaperin sivut täytteen päälle ja sivele kevyesti kananmunalla. Kääri rullalle tai rutista nyytiksi. Valmista kaikki nyytit samalla tavalla ja pidä ne erillään, etteivät ne tartu kiinni toisiinsa. Uppopaista nyytit kuumassa rasvassa 3–4 minuuttia, kunnes nyytit ovat kullanruskeita ja rapeita. Nosta paistetut nyytit talouspaperinpäälle valumaan. Tarjoa soijakastikkeen kanssa.
Sitruunaista broileria
Valmistusaika noin 30 minuuttia
3 broilerin rintafileetä
1 kananmunanvalkuainen
½ tl suolaa
1 tl seesamiöljyä
2 tl maissitärkkelystä
Koristeluun silputtua kevätsipulia tai sipulinvarsia
Kastike
1 valkosipulinkynsi
1–2 chiliä
¾ dl kanalientä
½ dl sitruunamehua
1 rkl sokeria
1 rkl (vaaleaa) soijakastiketta
1 ½ rkl riisiviinietikkaa
1 tl maissitärkkelystä
1 rkl vettä
2 tl seesamiöljyä
Leikkaa broileri suupalan kokoisiksi suikaleiksi. Sekoita keskenään valkuainen, suola, seesamiöljy ja maissitärkkelys. Kääntele sekaan broilerisuikaleet ja nosta kulho jääkaappiin noin 20 minuutiksi. Kuumenna wokkipannussa noin 4 dl vettä. Kumoa broilerisuikaleet kiehuvaan veteen ja sekoita, jotta palat eivät tarttuisi toisiinsa. Kun broileripalat ovat muuttuneet vaaleiksi noin 4 minuutin kuluttua, kaada ne siivilään valumaan.Kuivaa pannu ja valmista kastike. Silppua kuo-rittu valkosipulinkynsi ja puhdistettu chili ja pane ne wokkiin kaikkien muiden kastikeaineksien paitsi massitärkkelyksen, veden ja öljyn kanssa. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoita maissitärkkelys ja vesi ja kaada seos kastikkeen sekaan. Sekoita hyvin ja keitä minuutin ajan. Kumoa sekaan broileripalat ja kuumenna, kunnes palat lämpenevät. Lisää seesamiöljy. Nosta tarjolle annoskulhoissa silputulla kevätsipulilla korosteltuna höyryävän, kiinalaisittain keitetyn riisin kanssa.
Mintulla maustetut litsit ja kiivit
Valmistusaika noin 20 min
½ dl hunajaa
2 limetin mehu
4 oksaa tuoretta minttua
1 tlk säilöttyjä litsejä
4 kiiviä
Sekoita hunaja ja limetinmehu. Silppua minttu ja sekoita suurin osa silpusta limetinmehun joukkoon. Valuta litsit ja kuori sekä viipaloi kiivit. Jaa hedelmät annoskulhoihin ja valuta päälle liemi. Ripottele pinnalle minttusilppua ja tarjoa heti tai anna maustua jääkaapissa. Vinkki: Jos saat tuoreita litsejä, kuori ne ja poista kivi. Litsien sijaan voit käyttää hunaja- tai verkkomelonia. Sitä tarvitaan noin 400 g.
Marita Suontausta Kuvat Lehtikuva
Reseptit juomasuosituksineen Matkaoppaan numerossa 5/2011.









Kommentit