Turbulenssi oksettaa jokaista — näin estät matkapahoinvoinnin
10.07.2011
Matkapahoinvointi voi vaivata autossa, laivassa ja lentokoneessa. Kuka on herkin? Miten estät oireet?
Matkapahoinvoinnin oireita ovat kalpeus, haukottelu, kylmänhiki ja lisääntynyt syljeneritys. Astetta ikävämpiä oireita ovat päänsärky, ripuli, heikotus ja rintakiputuntemukset. Usein oireet alkavat jo matkan alussa, mutta huonovointisuus voi alkaa myöhemminkin. Oksentaminen voi helpottaa oireita hetkellisesti. Oireet kestävät yleensä enimmillään kolme vuorokautta.
Herkimpiä matkapahoinvoinnille ovat 2-12-vuotiaat lapset. Naiset kärsivät matkapahoinvoinnista useammin kuin miehet, ja altistavia tekijöitä ovat muun muassa kuukautiset ja raskaus. Lennettäessä voimakkaassa turbulenssissa kaikki matkustajat kärsivät lentopahoinvoinnista. Sitä varten penkin istuintaskuissa on oksennuspussit.
Miten estän matkapahoinvoinnin
- Vältä alkoholin käyttöä ja rasvaisia aterioita ennen matkaa ja matkan aikana.
- Matkustusvälineessä pidä katse suunnattuna ympäristöön, esimerkiksi horisonttiin.
- Hakeudu laivassa kohtaan, jossa aluksen liikerata on pienin, esimerkiksi alimmalle kannelle perän ja keskikohdan väliin.
- Voimakkaat hajut voivat laukaista pahoinvoinnin, joten vältä niitä, jos mahdollista.
- Tarkista lentokoneessa, että istuintaskusta löytyy oksennuspussi ja keskity sen jälkeen johonkin muuhun kuin omiin tuntemuksiin, vaikkapa matkasuunnitelmiin kohdemaassa.
- Merenkäynnissä matkapahoinvointia ehkäisevä skopolamiinilaastari kannattaa ottaa kuusi tuntia ennen myrskyä tai aallokon alkamista. Laastari vaikuttaa kolmen vuorokauden ajan. Myös antihistamiinit näyttävät tehoavan matkapahoinvointiin.









Kommentit